Kari Heiskasen teatterisovitus Kjell Westön tiiliskiviromaanista "Missä kuljimme kerran" on nyt nähty. Nelihenkisessä seuruessamme oli hyvä sekoitus: kaksi Westö-fania, jotka olivat lukeneet kirjan; yksi Westö-fani, joka ei ollut lukenut kirjaa ja yksi Westö-agnostikko (siis minä).
Alku oli lupaava: tapahtumat vuodesta 1906 kansalaissodan loppuun saakka oli kuvattu dynaamisesti ja jännite oli vahva. Aikasiirtymät olivat sujuvia ja rytmi hyvä. Vuokko Hovatta (Lucie), Eero Aho (Eccu) ja Pekka Valkeejärvi (Grandell) olivat erinomaisia (niin kuin koko näytelmän ajan).
Haasteet alkoivat vuodesta 1918; kaleidoskooppimainen kerronta ei pysynyt kasassa, hahmoja oli liikaa ja näytelmä hajosi sirpaleiseksi kokoelmaksi episodeja, joilla ei ollut selkeää yhteistä nimittäjää eikä punaista lankaa. Jouko Klemettilän Henning ja erityisesti Pekka Huotarin Cedi jäivät miltei karikatyyreiksi.
Ongelma paheni entisestään toisella puoliajalla, jossa muiden päähenkilöiden rinnalle astui Niko Saarelan esittämä Allu -- hän jäi kuitenkin ohueksi pahvihahmoksi, joka ensin seilasi merellä, sitten pelasi jalkapalloa ja lopulta radikalisoitui kommunistiksi. Näytelmän naiset pitivät Allusta, mutta yleisön oli vaikea ymmärtää miksi.
Kohtaustasolla dramaturgia ja ohjaus toimi pääsääntöisesti hyvin. Heiskanen käytti kaupunginteatterin suuren näyttämön tilaa hyvin hyväkseen ja puvustus ja lavastus olivat hyvää ammattitaitoiseta työtä.
Näytelmän suurin probleema oli laajan kirjan turhankin orjallinen seuranta ja tiivistämisen puute. Kuka tahansa päähenkilöistä olisi riittänyt näytelmän kantavaksi voimaksi. Nyt kun kaikkia neljää koetettiin pitää esillä tasapuolisesti, he jäivät pinnallisiksi luonnoksiksi.
Kirjan lukeminen vaikutti selvästi katsomiskokemukseen: kahden lukeneen vaikutelma oli positiivisempi kuin meidän lukemattomien. Kirjan tunteville punaisen langan löytäminen ja episodien yhdistäminen toisiinsa oli nähtävästi helpompi tehtävä kuin meille vähemmän sivistyneille.
18.5.2008
16.5.2008
Helsingin paras lounas
Pääsin pitkästä aikaa syömään Chez Dominiqueen.
Siellä on todennäköisesti Helsingin kallein lounas -- 49 euroa kolmen ruokalajin menyystä. Lounaan hinta/laatu-suhde lienee kuitenkin myös Helsingin paras.
Noin viiden lounarin hinnalla (jätän mielelläni neljänä päivänä lounaan väliin tästä ilosta) saa huippupalvelua tyylikkäässä miljöössä ja neljä loistavasti tehtyä makumatkaa (alussa on keittiön tervehdys).
Laadultaan ruoka kestää vertailun mihin tahansa kansainväliseen huippuravintolaan (CD oli tuoreimmassa maailman parhaiden ravintoiloiden listassa sijalla 39).
Säästäkää lounareita ja menkää syömään kunnolla!
PS. Edes varausta ei välttämättä tarvitse; me marssimme sisään ex tempore ja tilaa oli runsaasti.
Siellä on todennäköisesti Helsingin kallein lounas -- 49 euroa kolmen ruokalajin menyystä. Lounaan hinta/laatu-suhde lienee kuitenkin myös Helsingin paras.
Noin viiden lounarin hinnalla (jätän mielelläni neljänä päivänä lounaan väliin tästä ilosta) saa huippupalvelua tyylikkäässä miljöössä ja neljä loistavasti tehtyä makumatkaa (alussa on keittiön tervehdys).
Laadultaan ruoka kestää vertailun mihin tahansa kansainväliseen huippuravintolaan (CD oli tuoreimmassa maailman parhaiden ravintoiloiden listassa sijalla 39).
Säästäkää lounareita ja menkää syömään kunnolla!
PS. Edes varausta ei välttämättä tarvitse; me marssimme sisään ex tempore ja tilaa oli runsaasti.
15.5.2008
Groteskin rehabilitaatio
Vaikka viime vuoden puolella haukuinkin ravintola Groteskin, olen viime aikoina ajautunut sinne useamman kerran lounaalle (konttori on samassa korttelissa, jos jotain perusteluja kaivataan). Aluksi vähän vastentahtoisesti muiden seurassa, sitten aktiivisemmin ja nyt mielellään, jopa vieraiden kanssa.
Lounasvaihtoehdot ovat selkeät: lounarihintaan keitto tai kotiruoka; runsaalla 20 eurolla kolmen lajin menu. Olen pysytellyt lounarilinjalla ja todennut keiton joka kerralla erinomaiseksi ja kotiruoankin mainiosti tehdyksi ja maukkaaksi. Menneen maanantain merimiespihvi oli jo varsin lähellä todellisen hyvän kotiruoan tasoa. Ja leipä on hyvää.
Myös henkilöstö on hioutunut varsin toimivaksi pumpuksi. Palvelu on mutkatonta mutta ystävällistä ja toimivaa.
Tätä vauhtia pian on uskaltauduttava kokeilemaan pitkää kaavaa ja sitten taas päivällistä.
Viimeaikaisen kehityksen valossa negatiiviset ensikokemukseni johtuivat ravintolan alkukankeudesta -- nyt ainakin ollaan jo mukavasti banaalin yläpuolella.
Lounasvaihtoehdot ovat selkeät: lounarihintaan keitto tai kotiruoka; runsaalla 20 eurolla kolmen lajin menu. Olen pysytellyt lounarilinjalla ja todennut keiton joka kerralla erinomaiseksi ja kotiruoankin mainiosti tehdyksi ja maukkaaksi. Menneen maanantain merimiespihvi oli jo varsin lähellä todellisen hyvän kotiruoan tasoa. Ja leipä on hyvää.
Myös henkilöstö on hioutunut varsin toimivaksi pumpuksi. Palvelu on mutkatonta mutta ystävällistä ja toimivaa.
Tätä vauhtia pian on uskaltauduttava kokeilemaan pitkää kaavaa ja sitten taas päivällistä.
Viimeaikaisen kehityksen valossa negatiiviset ensikokemukseni johtuivat ravintolan alkukankeudesta -- nyt ainakin ollaan jo mukavasti banaalin yläpuolella.
12.5.2008
Valjakkala/Fouganthine linnaan!
Nyt pitäisi tämän pelleilyn riittää.
Juha Valjakkala a.k.a Nikita Fouganthine kuuluu vankilaan. Hänen sellinsä avain kuuluu Marianien hautaan tai muuhun riittävän syvään paikkaan.
Herra tappoi kolme ihmistä vuonna 1988. Hän on vankeusaikanaan karannut vuosina 1994 (panttivangin kera), 2002 ja 2006. Hän on yrittänyt pakoa vuosina 1989, 1991, 1997 ja 2004.
Nyt kun oikeuslaitoksemme suuressa viisaudessaan päästi vesselin koevapaalle, tämä anasti pari autoa, ajoi kortitta, vaaransi liikennettä ja yritti nähtävästi paeta maasta. Ja viranomaiset vielä ihmettelevät, että pitäisikö tästä viimeisestä tempauksesta rangaista mitenkään. Radiouutisissa viranomaiset sössöttävät, että ei nyt Ruotsissa ihan panikoitua kannata... Voi kehveli.
ÄLY HOI!!! Miksi meidän verorahojamme tuhlataan tällaiseen farssiin todistettavasti yhteiskuntakelvottoman ja vaarallisen rikollisen kanssa? Elinkautisen pitää joskus tarkoittaa elinikäistä ja tämä jos mikä on sellainen tapaus.
Eli: Valjakkala kuuluu vankilaan. Avain kuuluu syvänteeseen. Toimikaa!
Juha Valjakkala a.k.a Nikita Fouganthine kuuluu vankilaan. Hänen sellinsä avain kuuluu Marianien hautaan tai muuhun riittävän syvään paikkaan.
Herra tappoi kolme ihmistä vuonna 1988. Hän on vankeusaikanaan karannut vuosina 1994 (panttivangin kera), 2002 ja 2006. Hän on yrittänyt pakoa vuosina 1989, 1991, 1997 ja 2004.
Nyt kun oikeuslaitoksemme suuressa viisaudessaan päästi vesselin koevapaalle, tämä anasti pari autoa, ajoi kortitta, vaaransi liikennettä ja yritti nähtävästi paeta maasta. Ja viranomaiset vielä ihmettelevät, että pitäisikö tästä viimeisestä tempauksesta rangaista mitenkään. Radiouutisissa viranomaiset sössöttävät, että ei nyt Ruotsissa ihan panikoitua kannata... Voi kehveli.
ÄLY HOI!!! Miksi meidän verorahojamme tuhlataan tällaiseen farssiin todistettavasti yhteiskuntakelvottoman ja vaarallisen rikollisen kanssa? Elinkautisen pitää joskus tarkoittaa elinikäistä ja tämä jos mikä on sellainen tapaus.
Eli: Valjakkala kuuluu vankilaan. Avain kuuluu syvänteeseen. Toimikaa!
3.5.2008
Demo ei petä
Demo on ollut jo pitkään suosikkiravintolani Helsingissä. Tasalaatuista, hyvää ruokaa; ei turhaa piperrystä; hyvä hinta/laatu-suhde. Demossa en ole vielä tähän mennessä pettynyt.
Tänään ravintolaa testattiin äärimmäisissä olosuhteissa, sillä veimme sinne vanhempani. He eivät ole varsinaisesti nirsoja, mutta monille ravintoloille hankalia asiakkaita. Ruoan pitäisi olla hyvää, mutta ei liian hienoa; palvelun pitäisi olla suvujaa, mutta ei lipevää.
Neljän ruokalajin menyyn alkua odotellessa saimme kahta hyvää leipää, jotka katosivat makoisiin suihimme alta aikayksikön.
Alkuruokana tarjottiin taivaallisen hyvää parsakeittoa, jonka höysteenä tarjottiin kirjaimellisesti suussa sulavaa ankkacarpacciota. Hyvä, täyteläinen parsa ja aavistus sherryä tukivat toinen toisiaan ja keitto todettin yhteistyymin herkulliseksi.
Pääruoaksi saimme paahdettua naudan marmorifilettä, joka oli täydellisesti kypsytettyä. Aluksi suu kaipasi hieman lisää suolaa, mutta sitten ymmärsin keittiömestarin pointin: vähäsuolaisuus korosti lihan hyvää perusmakua, joka pääsi näin oikeuksiinsa. Lisukkeet olivat myös erinomaisia: tryffeliperunamuhennosta ja kurpitsapyreetä.
Juustojen kanssa tarjottu pähkinäleipä ja pähkina-viikunamuhennos olivat erinomaisia ja aterian kruunasi raikas, hedelmäinen jälkiruokakimara.
Demo teki sen taas: luotettavaa, tyylikästä, laadukasta ja maukasta ruokaa ilman turhia krumeluureja ja piperryksiä. Maut olivat kohdallaan, ruoka täydellisesti kypsytettyä ja tarjoilu mutkattoman ystävällistä.
Minä siis pidin. Ja mikä tärkeintä, vanhempani pitivät. Oli ilo näyttää heille, että Helsingissä osataan tehdä todella hyvää ruokaa.
Kun tähän vielä lisää sen, että aterian hinta per nuppi oli vain muutaman euron kalliimpi kuin vappupäivän lounasfiaskossa, voi vain todeta, että Demon hinta/laatu-suhde on ylivertainen Helsingin fine dining -ravintoloissa.
Bravo, Demo!
Tänään ravintolaa testattiin äärimmäisissä olosuhteissa, sillä veimme sinne vanhempani. He eivät ole varsinaisesti nirsoja, mutta monille ravintoloille hankalia asiakkaita. Ruoan pitäisi olla hyvää, mutta ei liian hienoa; palvelun pitäisi olla suvujaa, mutta ei lipevää.
Neljän ruokalajin menyyn alkua odotellessa saimme kahta hyvää leipää, jotka katosivat makoisiin suihimme alta aikayksikön.
Alkuruokana tarjottiin taivaallisen hyvää parsakeittoa, jonka höysteenä tarjottiin kirjaimellisesti suussa sulavaa ankkacarpacciota. Hyvä, täyteläinen parsa ja aavistus sherryä tukivat toinen toisiaan ja keitto todettin yhteistyymin herkulliseksi.
Pääruoaksi saimme paahdettua naudan marmorifilettä, joka oli täydellisesti kypsytettyä. Aluksi suu kaipasi hieman lisää suolaa, mutta sitten ymmärsin keittiömestarin pointin: vähäsuolaisuus korosti lihan hyvää perusmakua, joka pääsi näin oikeuksiinsa. Lisukkeet olivat myös erinomaisia: tryffeliperunamuhennosta ja kurpitsapyreetä.
Juustojen kanssa tarjottu pähkinäleipä ja pähkina-viikunamuhennos olivat erinomaisia ja aterian kruunasi raikas, hedelmäinen jälkiruokakimara.
Demo teki sen taas: luotettavaa, tyylikästä, laadukasta ja maukasta ruokaa ilman turhia krumeluureja ja piperryksiä. Maut olivat kohdallaan, ruoka täydellisesti kypsytettyä ja tarjoilu mutkattoman ystävällistä.
Minä siis pidin. Ja mikä tärkeintä, vanhempani pitivät. Oli ilo näyttää heille, että Helsingissä osataan tehdä todella hyvää ruokaa.
Kun tähän vielä lisää sen, että aterian hinta per nuppi oli vain muutaman euron kalliimpi kuin vappupäivän lounasfiaskossa, voi vain todeta, että Demon hinta/laatu-suhde on ylivertainen Helsingin fine dining -ravintoloissa.
Bravo, Demo!
1.5.2008
Amerikan lahja kuohuviinimaailmalle
Champagnen alueen ulkopuolelta tulevia kuohuviinejä ei saa kutsua sampanjaksi. Useimmat kuohuviinit eivät edes houkuttele rikkomaan tätä sääntöä, mutta nyt Alkoon on ilmestynyt poikkeus.
Ja yllättävää kyllä, tämä superkupliva tulee kuohuviinien albaniasta, Yhdysvalloista. (Älkää ymmärtäkö minua väärin; Kaliforniasta tulee aivan siedettäviäkin kuohuviinejä, mutta USA:ssa on keksitty myös Cold Duckin kaltainen makea hirvitys).
Schramsberg Blanc de Blancs Vintage Brut 2004 (100 % Chardonnay) on kallein kuohuviini Alkossa miesmuistiin. Mutta 24 euron hinnasta huolimatta juoma on löytö -- se ei häpeä pätkääkään sampanjan rinnalla ja itse asiassa väitän, että maistajan pitää olla jo melkoinen kultasuu erottaakseen sen aidosta ranskalaisesta juomasta. Hieno maku oli melkoinen yllätys, etenkin kun Ikonoklasti ei normaalisti ole mikään suuri blanc de blancs -fani. Mutta Calistogan kellarimestari on saanut juomaan upean maun ja hienon kuplarakenteen.
Hinta/laatu-suhteeltaan Schramsberg pesee mennen tullen ja palatessa muut hinnakkkaat kuohuviinit kuten vuosikerta-cavat tai italialaiset franciacortat, jotka ovat pääsääntöisesti laatuunsa nähden kalliita.
Unohtakaa cava, kokeilkaa Kalifornian kuplivaa. Ette pety!
Ja yllättävää kyllä, tämä superkupliva tulee kuohuviinien albaniasta, Yhdysvalloista. (Älkää ymmärtäkö minua väärin; Kaliforniasta tulee aivan siedettäviäkin kuohuviinejä, mutta USA:ssa on keksitty myös Cold Duckin kaltainen makea hirvitys).
Schramsberg Blanc de Blancs Vintage Brut 2004 (100 % Chardonnay) on kallein kuohuviini Alkossa miesmuistiin. Mutta 24 euron hinnasta huolimatta juoma on löytö -- se ei häpeä pätkääkään sampanjan rinnalla ja itse asiassa väitän, että maistajan pitää olla jo melkoinen kultasuu erottaakseen sen aidosta ranskalaisesta juomasta. Hieno maku oli melkoinen yllätys, etenkin kun Ikonoklasti ei normaalisti ole mikään suuri blanc de blancs -fani. Mutta Calistogan kellarimestari on saanut juomaan upean maun ja hienon kuplarakenteen.
Hinta/laatu-suhteeltaan Schramsberg pesee mennen tullen ja palatessa muut hinnakkkaat kuohuviinit kuten vuosikerta-cavat tai italialaiset franciacortat, jotka ovat pääsääntöisesti laatuunsa nähden kalliita.
Unohtakaa cava, kokeilkaa Kalifornian kuplivaa. Ette pety!
Vappulounas ravintola Bank(rot)issa
Lahjomaton seitsemän hengen testiryhmämme saapui ravintola Bankiin kuninkaallisen täsmällisesti kello 13.00. Ryhmämme (Laamanni emerita, herra ja rouva Ikonoklasti ja neljä teiniä (iät 13-17)) ohjattiin pöytään ja alle aikayksikön olimme seisovan pöydän kimpussa.
Alkupalapöytä todettiin varsin hyväksi. Energiasmoothiet olivat vappuun sopiva aloitus, sushi oli maukasta ja salaatit vaihtelivat hyvän ja erinomaisen välillä. Erityismaininnan ansaitsee suussa sulava kalkkuna tonnato, joka antoi uutta uskoa kalkkunan käyttökelpoisuuteen ihmisravintona.
Hyvät uutiset valitettavasti loppuivat alkupalapöytään. Lämpimiä ruokia oli kahta lajia ja kumpikin oli kehnoa. Fish and Chipsin osio fish oli teknisesti huonosti tehtyä (liian raskas taikina ja kylmä öljy) ja osio chips rasvaista mössöä. Englannin kansalliskaturuoka häpäistiin oikein kunnolla. Lihaosastokaan ei antanut juuri aihetta hurraamiseen: mautonta häränseläkettä mössöisten rosmariiniperunoiden kanssa. Kyllähän se tiedetään, että seisovan pöydän lämpimät ruoat ovat vaikea taiteenlaji, mutta kyllä ammattikeittiön pitäisi pystyä parempaan.
Suurin katastrofi oli kuitenkin jälkiruoka. Tarjolla oli karkkia ja jugurttipatukoita (kaupan paketissa), Arnolds-tasoisia kuorrutettuja donitseja ja hirvittäväksi mössöksi muussattua ylimakeaa kakkua. Kahvia ja teetä sai jälkiruoan kyytipojaksi lisähintaan 3,90 per nuppi. Teetä en maistanut, mutta kahvi oli todella vetistä kultakatriinalitkua, jota en itse kehtaisi kenellekään tarjota.
Seitsemän hengen buffet (ilman tippaakaan alkoholia) maksoi 395 euroa. Etenkin tällä hinnalla suoritus oli anteeksiantamattoman heikko. Vappu lienee ravintoloille iloisen rahastuksen aikaa, koska halukkaita tulijoita on enemmän kuin tilaa, mutta luulisi keittiömestarilla olevan jotain ammattiylpeyttä -- pääruoan ja jälkiruoan kaltaiselle mössölle ei ole mitään tekosyytä eikä oikeutusta.
Summa summarum: kallis bankrotti.
Alkupalapöytä todettiin varsin hyväksi. Energiasmoothiet olivat vappuun sopiva aloitus, sushi oli maukasta ja salaatit vaihtelivat hyvän ja erinomaisen välillä. Erityismaininnan ansaitsee suussa sulava kalkkuna tonnato, joka antoi uutta uskoa kalkkunan käyttökelpoisuuteen ihmisravintona.
Hyvät uutiset valitettavasti loppuivat alkupalapöytään. Lämpimiä ruokia oli kahta lajia ja kumpikin oli kehnoa. Fish and Chipsin osio fish oli teknisesti huonosti tehtyä (liian raskas taikina ja kylmä öljy) ja osio chips rasvaista mössöä. Englannin kansalliskaturuoka häpäistiin oikein kunnolla. Lihaosastokaan ei antanut juuri aihetta hurraamiseen: mautonta häränseläkettä mössöisten rosmariiniperunoiden kanssa. Kyllähän se tiedetään, että seisovan pöydän lämpimät ruoat ovat vaikea taiteenlaji, mutta kyllä ammattikeittiön pitäisi pystyä parempaan.
Suurin katastrofi oli kuitenkin jälkiruoka. Tarjolla oli karkkia ja jugurttipatukoita (kaupan paketissa), Arnolds-tasoisia kuorrutettuja donitseja ja hirvittäväksi mössöksi muussattua ylimakeaa kakkua. Kahvia ja teetä sai jälkiruoan kyytipojaksi lisähintaan 3,90 per nuppi. Teetä en maistanut, mutta kahvi oli todella vetistä kultakatriinalitkua, jota en itse kehtaisi kenellekään tarjota.
Seitsemän hengen buffet (ilman tippaakaan alkoholia) maksoi 395 euroa. Etenkin tällä hinnalla suoritus oli anteeksiantamattoman heikko. Vappu lienee ravintoloille iloisen rahastuksen aikaa, koska halukkaita tulijoita on enemmän kuin tilaa, mutta luulisi keittiömestarilla olevan jotain ammattiylpeyttä -- pääruoan ja jälkiruoan kaltaiselle mössölle ei ole mitään tekosyytä eikä oikeutusta.
Summa summarum: kallis bankrotti.
Gmailin kirot
Olen ollut uskollinen ja tyytyväinen Gmailin käyttäjä miltei alusta alkaen. Koska palvelu on ollut ilmainen ja pääsääntöisesti hyvin toimiva, olen niellyt ilman suurempia mutinoita ajoittaiset ongelmat ja Googlen onnettoman huonon online-tuen.
Mutta perjantaina 25.4.2008 klo 17.09 tapahtui jotain mielenkiintoista. Tililleni murtauduttiin. Tai niin ainakin luulen.
Tuolloin nimittäin tililtäni lähti spämmimailia kaikille osoitekirjassani olleille. Kyseessä ei ollut pelkästään osoitteen feikkaus vaan viestit olivat tosiaan lähteneet minun tililtäni. Lisäksi spämmääjä ystävällisesti tuhosi osoitekirjani.
Onni onnettomuudessa oli, että valpas ystävä (Kiitos, Manu!) huomasi tapahtuneen klo 17.10, tekstasi minulle ja klo 17.11 olin muuttanut salasanan. Spämmit loppuivat.
(Jos muuten Sinä sait minulta spämmiä kiinalaisista halpatuotteista, pyydän nöyrästi anteeksi. Päätin olla lähettämättä viestin saaneille henkilökohtaista anteeksipyyntöä, koska se olisi vain lisännyt tarpeettoman mailin määrää).
Erityisen mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Googlea ei voisi vähempää kiinnostaa selvittää asiaa tai auttaa ehkäisemään tällaisia ongelmia. Help Center pahoittelee tapahtunutta ja kehoittaa vaihtamaan salasanan. Duh!!
Kun ajattelin pyytää Googlen apua selvittämään, kuka tämän källin teki, törmäsin seuraavaan ihastuttavaan kohtaan tukisivuilla:
"Please note that we aren't able to provide you with information about attempted logins to your account including, but not limited to, the IP address from which the attempted login was made, and the time and date attempted logins occurred."
Google kyllä siis tutkii käyttäytymistäni, lukee viestini ja muutenkin on ensiluokkainen isoveli, mutta sitä ei kiinnosta auttaa minua suojelemaan yksityisyyttäni ja selvittämään, kuka teki rikoksen. Mitäs Googlen arvoissa sanottiinkaan: "Do No Evil"... Yeah, right.
Tämä on yksi esimerkki siitä, miten Googlen todellisen toimintatavan ja julkisuuteen lausuttavien ylevien iskulauseiden ero alkaa käydä yhä räikeämmäksi. Google pyrkii omistamaan netin ja meidät siinä samalla, eikä sitä tosiasiassa kiinnosta mikään muu kuin voiton maksimointi. Käyttäjien turvallisuus, hyvinvointi ja palvelu ovat vain toissijaista hömpänpömppää, josta pitää aina silloin tällöin luritella julkisuuteen, jotta ihmisillä säilyisi hyvä ja pörröinen olo.
Tarinan opetukset:
1) Vaihtakaa salasanoja usein
2) Google on (toistaiseksi) hyvä renki, mutta vaarallinen isäntä
Ja nyt vappulounaalle...
Mutta perjantaina 25.4.2008 klo 17.09 tapahtui jotain mielenkiintoista. Tililleni murtauduttiin. Tai niin ainakin luulen.
Tuolloin nimittäin tililtäni lähti spämmimailia kaikille osoitekirjassani olleille. Kyseessä ei ollut pelkästään osoitteen feikkaus vaan viestit olivat tosiaan lähteneet minun tililtäni. Lisäksi spämmääjä ystävällisesti tuhosi osoitekirjani.
Onni onnettomuudessa oli, että valpas ystävä (Kiitos, Manu!) huomasi tapahtuneen klo 17.10, tekstasi minulle ja klo 17.11 olin muuttanut salasanan. Spämmit loppuivat.
(Jos muuten Sinä sait minulta spämmiä kiinalaisista halpatuotteista, pyydän nöyrästi anteeksi. Päätin olla lähettämättä viestin saaneille henkilökohtaista anteeksipyyntöä, koska se olisi vain lisännyt tarpeettoman mailin määrää).
Erityisen mielenkiintoiseksi asian tekee se, että Googlea ei voisi vähempää kiinnostaa selvittää asiaa tai auttaa ehkäisemään tällaisia ongelmia. Help Center pahoittelee tapahtunutta ja kehoittaa vaihtamaan salasanan. Duh!!
Kun ajattelin pyytää Googlen apua selvittämään, kuka tämän källin teki, törmäsin seuraavaan ihastuttavaan kohtaan tukisivuilla:
"Please note that we aren't able to provide you with information about attempted logins to your account including, but not limited to, the IP address from which the attempted login was made, and the time and date attempted logins occurred."
Google kyllä siis tutkii käyttäytymistäni, lukee viestini ja muutenkin on ensiluokkainen isoveli, mutta sitä ei kiinnosta auttaa minua suojelemaan yksityisyyttäni ja selvittämään, kuka teki rikoksen. Mitäs Googlen arvoissa sanottiinkaan: "Do No Evil"... Yeah, right.
Tämä on yksi esimerkki siitä, miten Googlen todellisen toimintatavan ja julkisuuteen lausuttavien ylevien iskulauseiden ero alkaa käydä yhä räikeämmäksi. Google pyrkii omistamaan netin ja meidät siinä samalla, eikä sitä tosiasiassa kiinnosta mikään muu kuin voiton maksimointi. Käyttäjien turvallisuus, hyvinvointi ja palvelu ovat vain toissijaista hömpänpömppää, josta pitää aina silloin tällöin luritella julkisuuteen, jotta ihmisillä säilyisi hyvä ja pörröinen olo.
Tarinan opetukset:
1) Vaihtakaa salasanoja usein
2) Google on (toistaiseksi) hyvä renki, mutta vaarallinen isäntä
Ja nyt vappulounaalle...
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)