1.5.2008

Vappulounas ravintola Bank(rot)issa

Lahjomaton seitsemän hengen testiryhmämme saapui ravintola Bankiin kuninkaallisen täsmällisesti kello 13.00. Ryhmämme (Laamanni emerita, herra ja rouva Ikonoklasti ja neljä teiniä (iät 13-17)) ohjattiin pöytään ja alle aikayksikön olimme seisovan pöydän kimpussa.

Alkupalapöytä todettiin varsin hyväksi. Energiasmoothiet olivat vappuun sopiva aloitus, sushi oli maukasta ja salaatit vaihtelivat hyvän ja erinomaisen välillä. Erityismaininnan ansaitsee suussa sulava kalkkuna tonnato, joka antoi uutta uskoa kalkkunan käyttökelpoisuuteen ihmisravintona.

Hyvät uutiset valitettavasti loppuivat alkupalapöytään. Lämpimiä ruokia oli kahta lajia ja kumpikin oli kehnoa. Fish and Chipsin osio fish oli teknisesti huonosti tehtyä (liian raskas taikina ja kylmä öljy) ja osio chips rasvaista mössöä. Englannin kansalliskaturuoka häpäistiin oikein kunnolla. Lihaosastokaan ei antanut juuri aihetta hurraamiseen: mautonta häränseläkettä mössöisten rosmariiniperunoiden kanssa. Kyllähän se tiedetään, että seisovan pöydän lämpimät ruoat ovat vaikea taiteenlaji, mutta kyllä ammattikeittiön pitäisi pystyä parempaan.

Suurin katastrofi oli kuitenkin jälkiruoka. Tarjolla oli karkkia ja jugurttipatukoita (kaupan paketissa), Arnolds-tasoisia kuorrutettuja donitseja ja hirvittäväksi mössöksi muussattua ylimakeaa kakkua. Kahvia ja teetä sai jälkiruoan kyytipojaksi lisähintaan 3,90 per nuppi. Teetä en maistanut, mutta kahvi oli todella vetistä kultakatriinalitkua, jota en itse kehtaisi kenellekään tarjota.

Seitsemän hengen buffet (ilman tippaakaan alkoholia) maksoi 395 euroa. Etenkin tällä hinnalla suoritus oli anteeksiantamattoman heikko. Vappu lienee ravintoloille iloisen rahastuksen aikaa, koska halukkaita tulijoita on enemmän kuin tilaa, mutta luulisi keittiömestarilla olevan jotain ammattiylpeyttä -- pääruoan ja jälkiruoan kaltaiselle mössölle ei ole mitään tekosyytä eikä oikeutusta.

Summa summarum: kallis bankrotti.

Ei kommentteja: