Pidimme seminaaripäivää asiakkaalle menneellä viikolla. Paikaksi valitsimme toiveikkaasti Kone Buildingin Keilasatamassa. Puitteet olivat hienot -- komea näkymä Keilalahdelle, Nokia ja Radiolinja naapurissa -- itse rakennuskin komea.
Ja uudessa rakennuksessahan tekniikka toimii. Tai niinhän sitä luulisi.
Kun aamulla tiloja kuntoon pistäessämme pyytelimme WLAN-tunnuksia, meille kerrottiin, että Reguksen tarjoamissa neuvottelutiloissa ei ollut langatonta verkkoa. Mutta haluaisimmeko valkoiset vai värikkäät kahvikupit? Ja mihin aikaan lounas?
Pienen alkuhekottelun jälkeen aloimme ymmärtää, että kyseessä ei ollut vitsi. Langaton verkko toimii kyllä Ugandassa ja Ruandassa, Serbiassa ja St. Lucialla, mutta eihän sellaista nyt Espoossa ole. D'oh, kuten Homer Simpson sanoisi.
Pienen ihmettelyn jälkeen neukkareihin löytyi muutama hubi ja verkkopiuhoja, joilla saimme hetkittäin toimivia verkkoyhteyksiä.
Pieni vinkki Reguksen johtoon: elämme vuotta 2008. WLAN-verkkoja on on saanut ostaa kaupasta vasta 17 vuotta. Olisiko aika herätä ja haistella kahvin tuoksua?
Jos asia ei Regusta kiinnosta, luulisi, että Koneellakin olisi intressiä pystytää koko tilat kattavat langaton vierasverkko -- olimmehan nimenomaan Kone Buildingissä. Useimmille kävijöille kunnollinen verkko olisi hyödyllisempi kuin aulatilan kahvipöydillä lojuneet Fine Wine Magazinet (kappalehinta á 25 euroa, jolla saa jo melkein langattoman tukiaseman)...
PS. Lisäironiaa jupakkaan toi se, että asiakkaalle pitämämme seminaari käsitteli tulevaisuutta, teknologiamaailmaa vuosina 2013-2015...
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti