Pullamössökansan Tuntematon

Nyt se on nähty: Kristian Smedsin kohuttu Tuntematon sotilas.

En loukkaantunut. En järkyttynyt. En imponoitunut.

Petyin. Pitkästyin.

Smeds ei ollut löytänyt Linnan tekstistä mitään uutta. Jermut olivat jermuja, Lammio oli mulkero ja sota on kauheaa. Ohjaaja Smeds teki paikoitellen komeaa jälkeä ja vaikuttavaa visuaalista teatteria, mutta hän hävisi taistelun dramaturgi Smedsille, joka ei ollut pystynyt jäntevöittämään Linnan romaania ja päättämään mitä näytelmässä halutaan sanoa. Mieleen tuli, että teatterimme kauhukakaralle oli tullut rimakauhu tunnetun tekstin edessä.

Esityksen ensimmäinen puolituntinen oli komea. Seitsemän Riitaojaa simputti piirissä toisiaan Eminemin soidessa taustalla. Sota ja jääkiekko rinnastettiin toisiinsa tehokkaasti. Jopa pesukoneiden moukarointi toimi vähän aikaa.

Mutta sitten joko Smeds vakuuttui olevansa nero tai dramaturgiaa alettiin tehdä työryhmätyönä. Esityksen taso laski kuin lehmän häntä samoin kuin näyttelijöiden suoritukset -- väliajalla vielä elänyt pieni toivo murskattiin tehokkaasti luokattoman huonolla toisella näytöksellä, jonka aikana tunneskaala vaihteli välinpitämättömyydestä myötähäpeään.

Kolmen ja puolen tunnin aikana käytiin läpi Tuntemattoman kaanon, tehtiin puskakomediaa ja tehtiin vähintään piirinennätys lavalla kiroilemisessa. Näyttelijöitä kävi lähinnä sääliksi: roolit olivat yksiulotteisia ja niistä oli vaikea saada mitään irti.

Kokonaisuus oli pehmeän pullamössökansan Tuntematon: hajuton, mauton ja munaton.