Sukulaistyttö (yhdeksänvee) sai joululahjaksi Creativen Zen Stone -musiikkisoittimen. Ja koska olen suvun nimetty nörtti, minun tehtäväni oli luonnollisesti auttaa ottamaan vimpain palvelukseen ja neuvoa pikkuneitiä sen käytössä.
Helppo nakki, ajattelin. Päätin kuitenkin kokemuksen opettamana lisätä omaan aika-arviooni kunnon sählävaran ja ilmoitin neidille, että vartti voi hommaan mennä.
Ja paskan marjat -- ähelsin toista tuntia, että sain vehkeen toimimaan ja ensimmäiset kappaleet siirtymään koneeseen. Erityisen raskauttavana Creativen ohjelmat pitivät sitä, että koneesta ei ollut jatkuvaa nettiyhteyttä; ei nettiä, ei rippausta vaan virheilmoitus ja softan kaatuminen. Täysin älyvapaata.
Softa on suunniteltu insinörteille (saan luvallisesti haukkua insinörttejä, koska olen itsekin sellainen), vaikka suurin osa käyttäjistä on tavallisia ihmisiä, joilla on tavalliset tarpeet. Mutta kun ei; ruudut pitää olla täynnä teknistä yksityiskohtaa ja nippeliä, vaikka käyttäjä yksinkertaisesti haluaisi siirtää musiikkia CD-levyltä soittimeen. Mikä siinä voi olla niin vaikeaa?
Sapiskaa myös Sony BMG:lle. Heidän levyjensä tietoja ei löydy Gracenoten tietokannasta, vaan kaikki pitää täyttää käsin. Voin vain arvata syyksi sen, että levy-yhtiö haluaa kaikin keinoin vaikeuttaa musiikin lataamista tietokoneelle ja MP3-soittimeen. Viis siitä, että pikkutyttö on omista rahoistaan maksanut kaksikymppiä per levy monikansallisen yhtiön kassaan.
Lopulta musiikki siirtyi soittimeen, annaabreut alkoivat raiata ja omistaja oli tyytyväinen. Mutta zenin häivääkään prosessissa ei ollut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti