Viime yönä Urheilukanava teki kulttuuriteon ja lähetti vuoden odotetuimman nyrkkeilyottelun -- Floyd "Pretty Boy" Mayweatherin ja Ricky "Hitman" Hattonin maailmanmestaruustaiston.
Nyrkkeily on alkuperäistä extremeä. Urheilua, joka vaatii voimaa, kuntoa, taitoa, raivoa, kivunsietoa, pelon voittamista. Yksinkertaista ja vaikeaa, brutaalia ja alkuvoimaista. Vaarallista, veristä ja joskus jopa tappavaa. Mutta aina kiehtovaa.
Nyrkkeily on viimeisiä rehellisiä urheilulajeja. Saleilla haisee vielä rehellisesti hiki ja pieru. Ei tarvita hiilikuitua tai kevlaria. Yksi kunnon nyrkkeilijä vastaa tusinaa surffaria, rullalautailijaa, parkouristia, kalliokiipeilijää tai muuta janipetteriä.
Itse olen aina ollut pelkuri. Hidas ja kömpelö. Niinpä tyydyin tänään hakkaamaan säkkiä. Tunnissa sai oksennuksen maun suuhun ja sykkeen taivaisiin. Ja huomenna olen kipeä. Häh-häh-hää rullaluistelijat...
Floyd muuten voitti tyrmäyksellä. Hän ansaitsi voittonsa, mutta Hatton ansaitsi kunnioituksemme. Hän tiesi häviävänsä ottelun ylivertaiselle vastustajalle, mutta hän ei lopettanut, hän tuli päälle kuin höyryjyrä kymmenen erän ajan -- verta vuotaen ja välillä horjuen, mutta koskaan antautumatta kunnes hänet tyrmättiin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti